sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Throwback Kyproksen lämpöön

Tuntuu että aloitan liian usein postauksen kertomalla siitä, kuinka kiireinen olen ollut koulun ja töiden kanssa, mutta se vaan pitää taas kerran paikkaansa. Meikki- ja hiustutoriaalit varsinkin videon muodossa vievät yllättävän paljon aikaa. Palataan siis materiaalin puutteen vuoksi ajassa hieman taaksepäin Kyproksen lämpöön. Julkaisin reissun jälkeen lyhyen fiilisvideon, mutta tässä vielä tunnelmia kuvien muodossa!


Ihan hippinä.

Hotellilla oli onneksi useampi uima-allas, ja me viihdyimmekin suurimman osan lomasta rauhallisella "aikuisten" altaalla. Juomia ja ruokia sai vähän liiankin kätevästi huoneen laskuun.  


Olkapäät jo punottaa.

 Tuona päivänä sain hieman liikaa aurinkoa ja myöhemmin pökräsin yhden ravintolan vessaan. Loppupäivä ja -ilta menikin levätessä ja kylmässä kylvissä lilluessa. 



Olispa etelän lämmössä.
-Ella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti