sunnuntai 4. syyskuuta 2016

My new Lenovo

Ostin edellisen läppärini muistaakseni vuonna 2008 tai 2009. Yli seitsemän vuoden (ja muutaman päälleläikytetyn kokislasin) jälkeen koneessa ei toiminut näppäimistö eikä kaiuttimet. Ja toki yleisesti kone kävi todella hitaalla, eikä suostunut pyörittämään tiettyjä ohjelmia. Koulun alkaessa uuden koneen hankinta alkoi tuntua entistä ajankohtaisemmalta.

Poikaystävältäni ei ollut mennyt ohi tuskailuni vanhan koneen hitauden ja muiden ongelmien kanssa, ja viime perjantaina hän saapui kotiin paketti kainalossa. Paketista kuoritui syntymäpäivälahjani; Lenovon Yoga 500 -läppäri.

Koneessa on hämmentävä kosketusnäyttö ja Yoga-ominaisuus mahdollistaa läppärin käytön myös pelkkänä tablettina.

En sen paremmin osaa kertoa koneen teknisistä tiedoista, ne löytynee internetistä, jos jotakuta kiinnostaa. (Itse teknisenä ihmisenä olin muutama viikko sitten sanonut: "Tollanen valkonen ois kiva", että siinä minun tietotaito tästä alasta.)  Kahden päivän jälkeen voin todeta, että kone on kevyt ja superhiljainen, kouluhommat hoituu ja videot, sekä ohjelmat pyörii moitteetta.

Nyt jatkan laiskottelua jäätelökuppi kädessä. Those lazy sundays. Netflix and chill. Kyllähän te tiedätte.
-Ella


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti