maanantai 8. syyskuuta 2014

Easy half updo with a fishtail braid

En keksinyt mitään järkevää suomenkielistä otsikkoa tälle kampausohjeelle, tuo kun tuntuu toimivan ehkä vähän paremmin englanniksi.

Haluaisin pitää hiuksia auki niin paljon kuin mahdollista. Töissä suosin kuitenkin edes osittain kiinni olevia hiustyylejä niiden käytännöllisyyden vuoksi. Aamuisin olen tosi laiska ja kiireinen, ja usein tuleekin vetästyä tukka sille surullisenkuuluisalle sotkunutturalle. Tein nopean tutoriaalin maailman helpoimmasta osittain kiinni olevasta "kampauksesta", jonka tekemiseen ei mene muutamaa minuuttia kauempaa.

Tarvitset yhden tai kaksi pientä kuminauhaa, harjan tai kamman ja tietysti lakkaa oman mieltymyksen mukaan.



- Erota oman mieltymyksen mukainen osio päältä/edestä ja kiinnitä puoliponnarille. Päälliosaa voi halutessaan myös tupeerata.

- Erota päälliosa ponnarin yläpuolelta kahteen osaan niin, että saat vedettyä ponnarin siitä läpi.

- Valmis itsensä ympäri kiepsautettu ponnari. (Tämä on myös kiva vaihtoehto perinteiselle puoliponnarille.)

- Letitä ponnarin häntä kalanruotoletille. Vetele varovasti lettiä sivuilta, jotta se löystyy. Letin voi päätellä joko varovasti tupeeraamalla tai laittamalla ponnarin loppuun.

+ Extrana voit halutessasi kihartaa latvat!

Helppoa ja nopeaa, right?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti